Kilpisjärvi – Abisko 7.-14.2.2009

Tällä kertaa lyhykäinen matkapäiväkirja, laiskuus iski enkä saanut tarpeeksi ajoissa tehtyä. Kuitenkin jotakin tietoa muistoksi.

Matkan yhteenveto: 176km, joista n. 140km umpista. Tunturissa oli hankikantoa, mutta uutta lunta sateli aika lailla, joten pahimmillaan 20cm upotti. Uusi lumi on onneksi kevyttä, joten hiihtäminen oli kaikesta huolimatta kohtuullisen kevyttä. Enemmän vaikutti kovat pakkaset. Elohopean tippuessa lähelle -30 astetta ei suksi luista ollenkaan.

Helmikuu on tunnetusti kylmin kuukausi ja reissulle sattui sopivasti vielä erityisen kylmä jakso. Päivälämpötilat olivat viimeistä päivää lukuun ottamatta -20 tai enemmän pakkasta, keskiarvo taisi olla -25. Onneksi pakkasen kiristyessä tuuli heikkenee, joten sinällään se ei tuntunut niin kylmältä. Nenä ainoastaan tahtoo jäätyä hiihtäessä.


La 7.2. Rovaniemi – Kilpisjärvi – Kuohkimajärvi
12km, 20m nousua
Bussilla Rovaniemeltä Kilpisjärvelle. Bussi kuski ajoi ystävällisesti tullin pihaan, josta sain Norjan tunturitupien avaimen panttia vastaan. Bussi oli vasta illalla perillä, joten hiihtelin pimeässä Kilpisjärven jäätä pitkin kohti Kuohkimajärveä, jossa yötä.


Su 8.2. Kuohkimajärvi - Pältsastugan
16km, 500m nousua
Tänään alkoi sitten ensimmäinen ylämäki. Aamutuimaan lähdin hiihtelemään kelkanjälkeä Pältsaa kohti. Aamupäivästä oli pilvistä, mutta päivemmällä hiukan kirkastui, joten Pältsa näkyi pilvien lomasta. Nousua tuli aika paljon, mutta jälkeä pitkin oli helppo hiihtää. Ylhäällä tunturissa jälki loppui, mutta lunta oli niin vähän, että paikka paikoin olisi voinut kävellä.

Pältsalle saavuttua tuli todettua, että sytkäri ei ole pakkaskestävä. Vaikka kuinka yritti lämmittää käsissä, ei sytkäri tahtonut toimia. Tulitikut sen sijaan toimivat kuin juna vessa, joten oli kiva saada kaminaan tuli ulkolämpötilan ollessa -28. Pältsan tuvan kamiinan tulenohjauslevyt oli revitty irti, joten illan lämmittämisen saldo oli: n. 5 sylillistä puita ja tuvan lämpötila 0. Siitä se ei lämmennyt yhtään enempää.


Ma 9.2. Pältsastugan - Daertahytta
32km, 220m nousua

Kilometrejä kertyi kivasti tänä päivänä. Hiihdin koko päivän umpista ja pakkasta oli jo tuttuun tapaan -25. Tämä väli on helppo hiihdettävä, koska nousua ei ole kovinkaan paljoa. Daertahyttalla olin ensimmäisen kerran Norjan tunturituvassa yötä. Tuvat ovat todella siistejä, siellä on patjat, astiastot, kaasukeittimet jne. Täysinvarusteltuja mökkejä siis!


Ti 10.2. Daertahytta - Dividalshytta
25km, 380m nousua
”Puolirankka” päivä. Kilometrejä tuli kohtuullisesti ja päivä kului mukavasti. Eli hyvä päivä siis! Dividalshytta oli myös todella hieno, ja mahtavat maisemat. Norjalaiset osaavat kyllä rakentaa tuvat hyviin paikkoihin. Tämä tupa oli kahden ison laakson yhtymäkohdassa puurajan yläpuolella. Molempia laaksoja näkyi n. 10km, joten aurinkon painuessa taivaanrannan taakse oli mukava istuskella tuvassa ja pohtia huomista reittiä.


Ke 11.2. Dividalshytta - Vuomahytta
19km, 380m nousua
Kilometrien puolesta olisi pitänyt olla helppo päivä, mutta jotenkin matkanteko oli hidasta tänään. Alussa oli tiukka lasku joen pohjalle ja siitä sitten tasaisen tappavaa pientä ylämäkeä Vuomahyttalle asti. Pakkasta oli taas tarpeeksi, joten alun laskun jälkeen suksi ei luistanut koko päivänä ollenkaan. Sukset jalassa kävelyä siis.

Jokilaaksossa oli onneksi melkein uusi latu, joten se avitti aika paljon varsinkin nousuissa. Joku oli mennyt kohtuullisen jyrkkää ylämäkeä ahkion kanssa ilman nousukarvoja ja jälki oli sen mukaista. Oli varmasti pari kertaa hikitippa vierähtänyt otsalta, sen verran paljon oli siksakkia ja epämääräistä mutkittelua.

Vuomahytta on komean tunturijärven rannassa, veikkaanpa että keväämmällä siellä on melkoiset pöminät pilkkijöiden ja hiihtäjien valloittaessa alueen.


To 12.2. Vuomahytta – Coalbmoaivi - Gaskashytta
18km, 260m nousua rinkan kanssa. Nousu Coalbmoaivin huipulle 5km, 300m nousua.
Ensimmäinen täysin aurinkoinen päivä! Sen kunniaksi kävin huiputtamassa vuoren, josta avautui todella mahtavat näkymät XXX järvelle. Vastaan tuli myös ensimmäiset ihmiset, pari norjalaista koiravaljakolla. Olivat menossa pilkille edellisen yön paikkaan. Kyselin, että eikö ole hieman aikainen mennä pilkille. Sanoivat, että kyllä siellä voi jo pilkkiä, paljon vaatetta vaan. Ja onnestahan se pyynti on kiinni, tuumasivat että jos ei itsellä ole onnea, niin kaloilla sitten.

Gaskashyttalle saavuttuani siellä ei ollut ketään, mutta puolen tunnin päästä sinne pamahti 6 henkilön koiravaljakkosafari. Se siitä rauhasta.. Tuntui jotenkin oudolta olla täydessä tuvassa melkein viikon yksinolon jälkeen.


Pe 13.2. Gaskashytta - Lappjordhytta
35km, 550m nousua
Piitkä päivä, paljon kilometrejä ja nousua. Maali kuitenkin jo häämöttää, joten ei tarvinnut säästellä enää voimia vaan painaa menemään vaan. Päivä meni aika pitkäksi joten pimeä yllätti ennen viimeistä pitkää laskua tuvalle. Se oli aikamoista taiteilua, oli pilvinen ilma joten kontrastia ei ollut ollenkaan ja kaiken lisäksi hämärä/pimeä. Onneksi löysin alaspäin menevän kelkanjäljen, se säästi todella paljon aikaa. Maasto oli todella epämääräistä, pari kertaa meinasin laskea vahingossa harjanteelta alas.


La 14.2. Lappjordhytta – Abiskon tie - Abisko
14km, 30m nousua
Viimeinen päivä, enää helppo hiihtely tien varteen jäätä pitkin. Anu tuli siskonsa kanssa hakemaan minua ja samalla oli tarkoitus käydä Norjan puolella pienellä autoreissulla. Heillä meni aika myöhään, joten makoilin tuvalla puoleenpäivään asti. Ilma oli komea ja pakkanen paukkui.



Su 15.2. Abisko – Narvik – Skibotn – Kilpisjärvi - Rovaniemi
790km autolla
Mukava sunnuntaiajelupäivä. Ilma oli todella komea joten filmiä paloi kamerasta, kunnes akku loppui. Ajelimme Abiskosta rajan yli ja kävimme Narvikissa kääntymässä. Siellä sitten mietimme mitä tekisimmeja päädyimme ajamaan ”pienen” mutkan kautta kotiin. Eli nokka kohti Skibotnia ja sieltä Suomeen. Aikaa meni koko päivä rannikkoteitä mutkitellessa mutta oli se vaivan väärti. Norjan puolen rannikko vain on niin komeaa seutua, ettei siihen kyllästy koskaan.


Ajatuksia jälkikäteen
Reissu onnistui kaiken kaikkiaan hyvin. Pakkasta oli, mutta se ei sinällään tuottanut ongelmia. Ajankohta on hyvä, jos arvostaa omaa rauhaa. Päivät ovat jo tarpeeksi pitkiä, joten maisemia ehtii ihailemaan rauhassa eikä ole aina kiire seuraavaan yöpymispaikkaan. Muita ihmisiä ei todellakaan ole, viikon reissu ja kahtena päivänä näkyi ihmisiä.